AMMATILLINEN OHJAUS JA NEUVONTA PÄIVÄKESKUKSELLA
Päiväkeskuksen henkilökunta opastaa, ohjaa ja neuvoo päiväkeskuksella asioivia elämän erilaisissa ongelmatilanteissa. Autamme esimerkiksi toimeentulo- ja virastoasioiden hoitamisessa, teemme palvelunohjausta ja palvelun tarpeen arviointia, opastamme asuntojen hakemisessa, asumiseen liittyvissä pulmissa, talous- ja velka-asioissa ja ohjaamme asiakkaita eteenpäin palveluverkostossa. Yhdessä asiakkaiden kanssa varaamme tarvittaessa lääkäri- tai virastoaikoja sekä kannustamme asiakkaita omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen ja oman terveyden seuraamiseen. Toimimme usein myös kuuntelevina korvina keskusteluapua, olkapäätä ja aikaa antaen. Päiväkeskuksella työskentelee kaksi sosionomia, oppisopimuksella päihdetyön ammattitutkintoa opiskeleva sekä koulutettu kokemusasiantuntija.
Koulutettu päihde- ja rikostaustaisten kokemusasiantuntija on tavattavissa päiväkeskuksella joka maanantai klo 8-10 sekä joka torstai klo 10-12 välillä. Työntekijän kanssa on mahdollista käydä luottamuksellisia keskusteluja omaan tai läheisen päihteidenkäyttöön liittyvissä huolissa sekä saada ohjausta, kannustusta ja motivointia päihteettömään ja rikoksettomaan elämäntapaan. Kokemusasiantuntija voi myös tulla mukaasi virallisten asioiden hoitoa varten. Voit tulla tapaamaan kokemusasiantuntijaa matalalla kynnyksellä esimerkiksi silloin kun kaipaat keskusteuapua tai ohjausta nimenomaisesti oman päihde- ja rikoskokemuksen omaavalta työntekijältä.
Siun soten päihde- ja mielenterveyspalvelut jalkautuvat päiväkeskukselle viikoittain. Terveysneuvontapiste Vinkki päivystää päiväkeskuksella joka torstai klo 8-10 välillä. Paikalla tällöin on terveydenhuollon ammattihenkilö sekä sosiaaliohjaaja. Vinkistä asiakkaat saavat terveysneuvontaa, hoidon tarpeen arviointia, puhtaita käyttövälineitä sekä yleistä ohjausta ja neuvontaa mielenterveys- ja päihdepulmissa. Voit tulla tapaamaan Vinkin työntekijöitä esimerkiksi silloin kun olet huolissasi omasta päihteidenkäytöstäsi tai haluat vaihtaa käyttövälineesi turvallisesti puhtaisiin välineisiin.
Siun soten yhteisösosiaaliohjaaja jalkautuu päiväkeskukselle joka toinen viikko. Sosiaaliohjaaja on tavattavissa joka toinen tiistai klo 9-10 parittomilla viikoilla. Sosiaaliohjaaja auttaa asiakkaita elämän akuuteissa sosiaaliohjaajan neuvoja tai toimenpiteitä vaativissa ongelmatilanteissa sekä opastaa asiakkaita heille kuuluvissa palveluissa ja etuuksissa. Voit tulla tapaamaan sosiaaliohjaajaa esimerkiksi silloin kuin olet jäänyt asunnottomaksi tai silloin kun olet vaarassa jäädä asunnottomaksi.
Vapaaehtoisena toimiva sairaanhoitaja on tavattavissa päiväkeskuksella tarpeen mukaan. Sairaanhoitaja opastaa ja neuvoo asiakkaita terveyteen liittyvissä huolissa sekä avustaa pienimuotoisissa perushoidollisissa toimenpiteissä, kuten haavanhoidossa sekä verenpaineen mittauksessa ja seurannassa. Sairaanhoitaja ohjaa asiakkaan tarvittaessa terveydenhuoltoon.